Ajankohtaista:

‘WE ARE DROWNING IN MATERIAL’ Julian Assange “Der Spiegel”-lehden haastattelussa 20.7.2015

Wikileaks Revelations Expose US NSA Tentacles Reaching into Allied Governments Around The World Michael Ratner’in, WikiLeaks’in yhden amerikkalaisen lainopillisen neuvonantajan haastattelu; The Real News Network 12.7.2015. Videon kesto n. 10 min. Sisältää transkriptin.

Kannattaa tutustua myös tähän:

Assange osallistui Skypen kautta Maailman sosiaalifoorumin seminaariin Tunisissa 27.3.2015; Marc Becker äänitti session blogiinsa Yachana.org: Julian Assange spoke to the World Social Forum on the panel “Wikileaks, The Future of the Internet,and Social Change” organized by the Pirate Party on March 27, 2015 via internet from the Ecuadorian embassy in London. The room had no electricity and hence no amplification and few people could hear him as we crowded around a laptop. As soon as he was done speaking, the electricity came back on. Audio of his comments (mp3, 50min, 50MB) and audience discussion (mp3, 1h10min, 64MB).

Aikaisempi tilannekatsaus (10.3.2015)

Vad är läget beträffande Julian Assange, WikiLeaks och Edward Snowden?

(ur “Mikas blogg”, 10 mars 2015; julkaistu “Fredsposten”-lehdessä 1/2015)

Kära bibliotekarier,
vi ska som sagt (det har visserligen gått ett tag sedan jag sade det) komma ihåg, att WikiLeaks inte minst handlar om bibliotekens nutid och framtid. Bifogar en liten översikt av läget beträffande Julian Assange, WikiLeaks och Edward Snowden, som jag sammanställde igår på uppdrag av finlandssvenska Fredsposten.
I november 2010 häktades Julian Assange, den australiensiska chefredaktören för Wikileaks, av Stockholms tingsrätt (i sin frånvaro). Ett par veckor senare fängslades han utan åtal i Storbritannien och hölls därefter i husarrest. I juni år 2012 lyckades han ta sig till Ecuadors ambassad i London och där befinner han sig alltjämt. Ecuador har beviljat Assange asyl och erkänt, att han riskerar utlämning till Förenta staterna på grund av sin journalistiska verksamhet. Den amerikanska regeringen bedriver en aktiv och långsiktig brottsutredning av WikiLeaks, vilket har bekräftats från officiellt håll, nu senast (i januari 2015) av den federala domaren Barbara Rothstein.
—Hur mår Julian Assange?
WikiLeaks isländska sagesman Kristinn Hrafnsson svarar snällt om än lite avmätt på mina något yrvakna frågor när jag en vacker morgon besluter mig för att ringa upp honom. Också fångar brukar enligt fängelsereglementet ha rätt att lufta på sig emellanåt, påpekar Hrafnsson. Men Julian Assange har inte kunnat röra sig utomhus på över två och ett halvt år. Så det är väl ganska uppenbart att hans hälsa påverkas negativt?
—Finns det hopp om en förändring till det bättre i Julian Assanges situation?
Hrafnsson berättar att Assanges advokater i Sverige lämnade in en vädjan till högsta domstolen i slutet av februari för att överklaga häktningsbeslutet från år 2010. Advokaterna kan bl a åberopa sig på på åklagarens passivitet under de fyra år som gått. Ifall högsta domstolen tar upp ärendet finns det en chans att Assange vinner.
En annan positiv sak är att många organisationer och medborgare fortsätter att arbeta för Julian Assanges mänskliga rättigheter. Som ett exempel nämner Hrafnsson den appell, som 59 internationella organisationer riktade till Förenta Nationerna i juni 2014 “för att avhjälpa människorättsbrott i samband med fängslandet utan åtal av Wikileakspublicisten Julian Assange” (finns på webbplatsen http://justice4assange.com).
—Och hur står det till med WikiLeaks? Har ni gjort några nya avslöjanden?
Hrafnsson börjar med att nämna underrättelseorganet CIAs utvärdering av sitt eget High Value Target-program, som går ut på att döda “upprorsledare” genom att iscensätta mordkomplotter. Den ifrågavarande CIA-rapporten, som har titeln Best Practices in Counterinsurgency, är daterad i juli 2009 och den publicerades av WikiLeaks i december 2014. Genom sin kritik mot de metoder som använts dittills bidrog rapporten förmodligen till att attackerna med drönare ökade kraftigt efter år 2010.
År 2014 släppte WikiLeaks också viktiga dokument om frihandelsavtalet Trans-Pacific Partnership (TPP) och ett kapitel ur utkastet till tjänstehandelsavtalet TiSA mellan USA och EU. Texten i kapitlet bevisar att det bland våra politiska ledare finns en vilja att fortsätta avregleringen av de finansiella tjänsterna.
—Och vad är läget beträffande Edward Snowden?
När jag ber Hrafnsson att säga någonting också om Snowdens situation svarar han, att det verkar som att han kan räkna med att föra en skyddad tillvaro i Ryssland i ytterligare tre år. Egentligen borde ju regeringarna i Västeuropa tävla om att få erbjuda Snowden asyl, suckar Hrafnsson och tillägger, att WikiLeaks för sin del försöker stöda Snowden och andra visselblåsare genom The Courage Foundation (“De modigas fond”?), som grundades i Tyskland senaste år. Se http://www.couragefound.org
—WikiLeaks och biblioteken
När jag berättar för Kristinn Hrafnsson att jag har försökt intressera bibliotekarier i de nordiska länderna för WikiLeaks och uppmanat dem att lägga allt som WikiLeaks ger ut till sina samlingar blir han genast varmare i tonen. Det är precis vad som skulle behövas, säger han, och noterar att bibliotekarier i olika länder glädjande nog har visat att de stöder WikiLeaks. WikiLeaks har som mål att dokumentera viktiga skeenden i närhistorien tillägger han, men för närvarande upplever vi att det finns ett hot mot historien genom att så mycket görs för att hemlighålla den.
—
Med vänliga hälsningar,
Mikael Böök
Lovisa
Finland

Manningin lausunnossa on toki runsaasti epätavallisia lyhenteitä ja sen aihepiirit ulottuvat tietokoneohjelmista geopolitiikkaan. Se ei siis ole aivan helppolukuinen eikä ehkä olisi sitä edes jos se suomennettaisiin, mikä kuitenkin olisi mielekäs ja hyvä teko.

WikiLeaksin viholliset ovat jo kauan yrittäneet lyödä kiilaa Bradley Manningin ja Julian Assangen välille. Esimerkkinä täällä meillä mainittakoon Helsingin Sanomien ulkomaantoimittaja Ville Similä, joka eilen kirjoitti:

“Maailman moraalisena selkärankana esiintynyt Assange paljastui huonoryhtiseksi hyypiöksi, joka lymyilee piilossa kohtaamatta syytteitä, jotka eivät hänen mukaansa edes pidä paikkaansa. Assange on pitänyt kovaa
ääntä omasta kovasta kohtalostaan suomatta paljonkaan huomiota Manningille, joka kiistatta teki Wikileaksista sellaisen kuin sen nyt tunnemme”.

Ei liene sattuma, että lehdessä, jonka “suosituin uutinen” on “Ajeletko alapääsi?” (HS 2.3.), tuota Ville Similän mustamaalausta kutsutaan “analyysiksi”.

Mikael Böök

Eilen lauantaina 14.1. Julian Assangea lyötiin YLE:n Ajankohtainen Ykkönen-ohjelman haaastattelussa noin 7 minuuttia kuin vierasta sikaa. Onko ohjelman tuottaja Anne Achté ja/tai YLE:n freelancer-toimittaja Nora Kajantie kenties ihastunut kyseiseen haastattelukohteeseen, The Guardian-lehden tutkivan journalismin osaston päällikköön, David Leighiin? Ainakin se, että rakkaus ja viha voivat joskus täysin sokaista ihmisen, tuli ohjelmaa kuunnellessa mieleen.

Harvoin on näet Suomen Yleisradiosta kuultu jotain niin mustavalkoista kuin David Leighin näkemykset Julian Assangesta! Leigh puhui kuin raivoa täynnä oleva avioero-osapuoli entisestä puolisostaan. Ellei tämä ollut hyökkäys ad hominem, mikä sitten on sellainen?

Valtamedialla — vallitsevan vallan medialla — ja sitä edustavalla David Leighillä on vahva yliote hallitusten vainoamaan uuden ajan ja uuden ajattelutavan airueeseen, Julian Assangeen. Tässä piilee eettinen ongelma, joka ei poistu sillä että David Leigh sattuu olemaan tutkiva laatujournalisti tai että The Guardian sijoittuu valtavirrassa poliiittisesti vasemmalle puolelle.

Leigh syyttää kenties oikeutetusti Assangea median halveksimisesta, mutta paljastaa samalla itse halveksivansa yhtä syvästi Assangea ja WikiLeaksiä. Mistä tämä johtuu? Leighin oma selitys, että se johtuu “hakkerin ajatusmaailman ja perinteisen median toimintatapojen kolahtamisesta vastakkain” ei riitä, ei läheskään. Assange on Leighin mielestä itserakas, vastuuton paskiainen, joka ei tajua saatikka noudata median hienoa ja kunniakasta tapaa!

Eiköhän David Leighin antipatia Julian Assangea kohtaan johdu osaksi kilpailutilanteesta ja kateudesta? Useimmat journalistit, myös laadukkaimmat ja kunnianhimoisimmat heistä, kuten tämä David Leigh, ovat alusta asti pelänneet internetiä — siis juuri sitä maailmaa ja sitä uuttaa mediaa mistä Assange on peräisin — ja suhtautuneet siihen enemmän tai vähemmän vihamielisesti. Se johtuu siitä, että Internet murentaa varhaisemman median johtajien valtaa ja saavutettuja etuja.

Erityisen paljastava oli David Leighin lausunto haastattelun lopussa missä hän korostaa, “ettei Bradley Manningia saa unohtaa”. Kuka tässä nyt haluaisikaan unohtaa Manningia paitsi ehkä juuri valtamedia? Bradley Manning todennäköisesti teki sankarillisen teon paljastaessaan imperialistisen sodan julmat ja likaiset kasvot Irakissa, mutta tietojen julkistamiseen ja levittämiseen tarvittiin tietenkin myös WikiLeaks ja Julian Assange. On liiankin ilmeistä, että kun David Leigh väittää Assangen vain “käyttäneen tietoja hyväkseen oman brändinsä edistämiseksi”, hän sallii vihansa ja kateutensa ohjata omaa logiikkaansa ja järkeään.

Millainen mies on Julian Assange? Niin, pitäisikö myös hänelle itselleen antaa puheenvuoro?

Hei taas,

kuten sanottu, WikiLeaks koskee mitä suurimmassa määrin kirjastoa ja kirjastoihmisiä. On siis syytä jatkaa kekustelua vaikka media eli journalistit ei juuri tällä hetkellä juuri pidä aihetta esillä. Sillä journalistit ovat kirjaimellisesti päivänperhoisia (belles du jour) ja usein pinnallisimmista pinnallisimpia tarkkailijoita ja ajattelijoita. Kirjastonhoitajat taas ovat filosofeja ja intellektuelleja, kansallisten kulttuurien ja kokonaisten sivilisaatioiden välittäjiä, joiden perspektiivi on välttämättä paljon pidempi ja syvempi kuin noiden “senttaajien”, kuten heitä suomeksi hieman väheksyvästi kutsutaan (tai kutsuttiin, siihen aikaan kun lehtitalojen kellareissa oli vielä kirjaltajia, latomokoneita, jne.).

No, halusin oikeastaan vain huomauttaa, ettei Kirjastoseuran hieman ympäripyöreä ja laimeahko WikiLeaks-lausunto, tai sekään, että siitä oli joskus joitakin mainintoja lehdissä jne. oikein tunnu riittävän. Sillä tua res agitur, sinun asiastasi ja sinusta itsestäsi tässä on kysymys. Sinun, kirjastoammattilaisen, tulisi siis jatkuvasti ajaa WikiLeaks-asiaa, pitää sitä esillä ja osoittaa sen yhteyksiä muihin tärkeisiin asioihin kuten julkisuusperiaatteen toteutumiseen.

Jos julkisuusperiaate jää toteutumatta niin myös demokratia katoaa, se on vissi. Mutta nykyisessä maailmassa ydinkatastrofeineen, interneteineen, maailman kauppajärjestöineen ja finanssiglobalisaatioineen julkisuusperiaatteen onkin korkea aika toteutua yleismaailmallisesti. Täytyy ajatella globaalin demokratian toteutumista kuten yleisen valtio-opin professorit Heikki Patomäki ja Teivo Teivainen jo tekevätkin (vrt. heidän kirjansa Globaali demokratia, Gaudeamus 2003). Ja silloin WikiLeaks näyttäytyy uusien, globaalisten julkisuusrakenteiden — itse asiassa uuden ja ajanmukaisen kirjaston — yhtenä tärkeänä tienraivaajana.

USA:n kirjastotieteen uusi tähti R. David Lankes lausuikin äskeisillä, Ruotsin kirjastoseuran järjestämillä kirjastopäivillä Gotlannin Visbyssä 11.-13. toukokuuta 2011 — tosin WikiLeaksia mainitsematta — seuraavat, velvoittavat sanat:

“LIBRARIANSHIP IS ABOUT INNOVATION, AND ULTIMATELY, IT’S ABOUT LEADERSHIP

We must own our records and systems … we don’t like what the publishers are doing. We become publishers. We don’t like the ebook options. We build ebooks. We don’t ike the search engines. We build search engines.

How dare you equate libraries with books!?

We must be the saviors. We must be the teachers!

Become radicals. Become change agents!”

(vrt. http://vimeo.com/23732998)

Mitä me voimme tehdä? Me voimme
1. Seurata Bradley Manningin, Julian Assangen ja WikiLeaksin tilannetta
   ( esim. sivu http://julkisuusperiaate.kaapeli.fi/ peilaa WikiLeaksin omaa twitter-viestien virtaa) ja antaa tilanteen vaatiessa uusia lausuntoja. Kirjastoseurat voisivat myös liittyä Bradley Manningin tukiverkostoon (ks. http://bit.ly/kE9Cl5). Tai ainakin puhua Manningin, Assangen ja WikiLeaksin tukemisen välttämättömyydestä Kirjastopäivillä Oulussa. Tähänhän on hyvät mahdollisuudet mm. koska Amerikan kirjastoseuran puheenjohtaja Roberta Stevens osallistuu kirjastopäivien osuuteen “Kirjasto maailmalla ja Pohjois-Suomessa” klo 13.00 – 14.10 ensi keskiviikkona 8.6. (Vaikuttaa muuten ilahduttavasti siltä, että USA:n kirjastoseura ALA suhtautuu vakavasti kysymykseen WikiLeaksin suhteesta itseensä, ks http://www.emergingissues.ala.org/wikileaks/wikileaks-and-its-relationship-to-ala/. Mainittakoon myös, että ALA on kutsunut vanhan whistleblowerin, Vietnamin sodan aikisten Pentagon-papereiden vuotajan, Daniel Ellsbergin yhdeksi puhujaksi kongressiinsa tässä kesäkuussa. Ellsberg on yksi Manningin, Assangen ja WikiLeaksin keskeisistä puolustajista anglosaksisessa julkisuudessa.)

2. Pitää asiaa lämpimänä IFLA:ssa. Edellytykset ovat hyvät. Kai Ekholm valittiin äskettäin uudelleen FAIFE:n puheenjohtajaksi.
3. Lukea ja arvioida WikiLeaksia käsitteleviä uusia kirjoja kuten kustannusyhtiö Tammen julkaisemaa teosta (Domscheit-Berg, Daniel: WikiLeaks – Sisäpiirin salaisuudet) ja Micah L. Sifry’n kirjaa “WikiLeaks and the Age of Transparency” (OR Books N York 2011; saatavilla myös e-kirjana);
4. Ehkä joku kirjasto haluaisi järjestää WikiLeaks-näyttelyn?

Edellä mainittujen nopeasti kokomamani esimerkkien lisäksi asiassa on on varmasti paljon muutakin tehtävässä. Mitä? Sitähän minä tässä peräänkuulutan.

Ystävällisin terveisin,

Mikael Böök

Selityksiä ei-kirjastonhoitajille: Suomen kirjastoseuran WikiLeaks-kannaontto on tässä. IFLA on International Federation of Library Associations eli kirjastoseurojen maailmanjärjestö. FAIFE (Freedom of Access to Information and Freedom of Expression ) on IFLA:n pysyvä informaation vapautta vaaliva elin. FAIFE:n pj on Suomen Kansalliskirjaston johtaja Kai Ekholm.

Minna Knus-Galán, Eeva Simola, Hanna Nikkanen, Tuomo Pietiläinen, Heikki Hiilamo, Peik Johansson, Johan von Bonsdorff – nämä ovat tai olivat suomalaisia tutkivia journalisteja. Karl Kraus, joka miltei yksin julkaisi Die Fackel-lehteä Wienissä vuosina 1899-1936, kysyi: “Miten maailmaa hallitaan ja miten sodat syttyvät?” Hänkin on mielestäni esimerkki tutkivasta lehtimiehestä. Ja puolalainen Ryszard Kapucinski, mitä ovat hänen matkaraporttinsa Afrikasta elleivät tutkivaa journalismia?

Omistan kirjan, josta silloin tällöin luen jutun tai kaksi, nimittäin: Tell Me No Lies. Investigative Journalism and its Triumphs, toimittanut John Pilger (Vintage Boks 2005) – jossakin kirja-alessa en voinut vastustaa sen hankkimista.

Tutkivaa journalismia voi tarkastella kahdesta eri näkökulmasta. Ensinnäkin pitkälle edenneen työnjaon seurauksena. Journalismihan on sinänsä (viimeisten kahden vuosisadan aikana) paisunut valtavaksi taloudelliseksi bisnekseksi. Näin on sitten syntynyt monenlaisia sisällöntuottajia ja tajuntateollisuustyöläisiä, joista siis jotkut muistuttavat työssään hieman enemmän , toiset taas paljon vähemmän, tutkijoita tai salapoliiseja.

Toiseksi voidaan kiinnittää päähuomio journalistisen työn sisältöön, laatuun ja tuloksiin. Silloin tutkiviksi kutsutaan usein sellaisia toimittajia, jotka paljastavat korruptiota, väärinkäytöksiä,
epäoikeudenmukaisuutta ja riistoa. He siis tuottavat paljastuksia. Mutta ei määritelmä tähän pääty. Oliko Alexis de Tocqueville tutkiva journalisti välittäessään havaintojaan demokratiasta Amerikassa? Sosiologinen tai muukin tutkimus ja journalismi tuntuvat joissain tapauksissa olevan läheistä sukua toisilleen. Geoffrey Pleyersin uusi, laadukas maailman sosiaalifoorumiliikettä ja yleensä globalisaatiokriittisiä liikkeitä käsittelevä teos Alter-Globalization. Becoming Actors in the Global Age (Polity Press 2010) ansaitsee erityismaininnan. Se edustaa akateemista, tieteellistä yhteiskuntatutkimusta parhaimmillaan (esipuheessaan veteraanisosiologi Alain Touraine on tästä samaa mieltä). Sopii silti meditoida osallistuvien tutkijoiden ja asioihin tavallista perusteellisemmin kaivautuvien journalistien työtapojen yhtäläisyyksiä ja eroja. Paitsi että tunnen journalisteja, jotka eivät haluaisi myöntää osallistuvansa mihinkään sosiaalisen toimintaan tai liikkeeseen. Ja juuri tämä erossa pysyminen tuntuu olevan heidän pyhin sääntönsä. Ihmiset ovat ja olkoot niin erilaisia. Mohandas Gandhikin oli journalisti, tosin myös poliitikko. Mutta hänen kirjansa nimeke, The Story of My Experiments with Truth, tuo mieleen, että häntäkin olisi ehkä syytä pitää tutkivana journalistina.

Otsikon mukaan minun olisi pitänyt kirjoittaa luottamuksellisesta tiedosta ensin ja vasta sitten toisesta aiheesta. Ehkä järjestys muuttui siksi, että kysymys tiedon luottamuksellisuudesta on vaikeampi kuin tutkivan journalismin määritelmä.

Julkisuusperiaatteesta huolimatta tietoa on siis joskus syytä pitää salassa suurelta yleisöltä eli luottamuksellisena tietona. 1950-luvulla presidentti Paasikiven kerrotaan neuvotelleen neuvostojohtajien kanssa Porkkalan niemen palauttamisesta Suomelle. Vastavuoroisesti Suomi hyväksyisi Suomen ja NL:on Ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksen pidentämisen kahdeksikymmenksi vuodeksi eteenpäin. Kun NL sitten palautti Porkkalan v. 1956 monet tahot suuressa maailmassa ihmettelivät mistä neuvostojohtajien suopeus johtui – Paasikivi oli pitänyt YYA-sopimusta koskevan ehdon omana tietonaan tai ei ainakaan julkistanut sitä suurelle maailmalle. Jotkut (harvoiksi jääneet) tahot kuitenkin tajusivat asian oikean laidan.(1) Olisiko Paasikiven pitänyt julkisuusperiatteen nimissä tiedottaa myös tuosta YYA:ta koskevasta yksityiskohdasta? Mielestäni ei olisi.

Ei ole aivan helppoa selittää miksi julkisuusperiaatteeseen tulee joskus, tapauskohtaisesti, hyväksyä poikkeuksia. Sitä kutsutaan viisaudeksi.

Mutta se, että voi joskus olla viisasta pitää jotain poliittista ja siis yhteiskunnan kaikille jäsenille tärkeääkin tietoa toistaiseksi luottamuksellisena tietona, ei mielestäni puhu WikiLeaksia tai Julian Assangea tai Bradley Manningia vastaan. En ole myöskään havainnut merkkejä siitä, etteivätkö he ymmärtäisi luottamuksellisen tiedon luonnetta tai välttämättömyyttä tietyissä tapauksissa, tai että he olisivat suhtautuuneet siihen vastuuttomasti.

Onko Julian Assange tutkiva journalisti? Mielestäni on. Assangen ja muiden “Collateral Murder”-dokumenttielokuva on tutkivan journalismin tuote.

Opiskelijat ovat joskus parhaita tutkivia journalisteja. Aikaisemmin tänään tulin valt. yo. Jari Hanskan mainion reportaasin inspiroimana tehneeksi pari muistiinpanoa (2) yhdestä suomalaisen pörssimaailman kummajaisesta eli hallintarekisteristä (the book-entry system). Siinäkin on kysymys luottamuksellisista tiedoista ja erityisesti Mari Kiviniemen hallituksen politiikasta. Me olemme väittäneet tukevamme WikiLeaksia mutta tässä tapauksessa toivoisin WikiLeaksin tukevan meitä. Miksi ihmeessa pääministerimme ajaa uudistusta, joka merkitsee myös suomalaisten ja suomalaisten ministereiden veronkierron laillistetamista? Onko siitäkin asiasta kenties kaikessa hiljaisuudessa sovittu jonkin vieraan vallan kanssa?

Viitteet:

(1) Vrt. Lukacs, John: “Finland Vindicated”, Foreign Affairs, Fall 1992: “The Finns knew that their great eastern neighbor could be supersensitive and unpredictable, and that some of the most surprising Soviet actions were motivated by considerations never properly analyzed or perceived by the West. Thus, for example, the United States and the Western powers were surprised when in 1955 Khrushchev announced that the Soviets would return the Porkkala-Udd naval base to Finland. They did not know that one of the Russian reasons was Paasikivi’s confidential commitment that his successors would renew the 1948 Finnish-Soviet treaty for another twenty years”. Kts. myös Tuomioja, Erkki: “Paasikivi returned to Moscow”.

(2) Kts. allekirjoittaneen artikkeli “The Finnish book-entry register, or ‘ceterum censeo tributum commercii esse delendum’”, Spinelli’s Footsteps 6.4.2011.

Lauantaina 2.4. kolmisenkymmentä kansalaisaktivistia, tutkijaa, kirjailijaa, toimittajaa, luonnontieteilijää ja opiskelijaa perustivat Helsingissä “Kansalaistoimikunnan yleismaailmallisen julkisuusperiaatteen ja WikiLeaksin tukemiseksi”. Mukana hankkeessa ovat mm. professori Heikki Patomäki, kirjailija Sofi Oksanen, professori Kai Kaila, yli-insinööri Tapani Tarvainen ja fil. yo. Ahto Apajalahti.

Kansalaistoimikunnan perustamiskokouksen oli kutsunut koolle internet-osuuskunta Katto-Meny. Kokous pidettiin Suomen sosiaalifoorumin yhteydessa Helsingin ruotsinkielisen työväenopiston tiloissa.

Kansalaistoimikunnan ensimmäinen kannanotto sekä luettelo sen allekirjoittajista ovat luettavissa osoitteessa http://julkisuusperiaate.kaapeli.fi/?page_id=89

Ensimmäisessä kannanotossa todetaan mm. , että julkisuusperiaate, jonka mukaan hallituksen asiakirjat ovat julkisia, jää heikoksi niin kauan kuin sille ei ole luotu yleismaailmallista perustaa: “Vuonna 2006 perustettu WikiLeaks on nerokkaasti pystynyt käyttämään internetiä ja luomaan perusteita maailmanlaajuiselle salailun vastustamiselle. Samalla se on rakentanut pohjaa yleismaailmalliselle julkisuudelle ja demokratialle. WikiLeaksiä tulee suojata ja viljellä kuin kaunista ja eksoottista kukkalajia”.

Kansalaistoimikunnan yhteyshenkilöt:

Mikael Böök, book(ät)kaapeli.fi ; puh. 044 5511324
Heikki Patomäki, heikki.patomaki(ät)helsinki.fi puh. 040 5184854

Kotisivu & blogi :

http://julkisuusperiaate.kaapeli.fi/

Esim. amerikkalainen ammattiupseeri Shannon Beebe ja brittiläinen yliopistoprofessori Mary Kaldor käyttävät tätä käsitettä kirjassaan “The Ultimate Weapon Is No Weapon. Human Security and the New Rules of War and Peace” (N.Y. 2010).

Inhimillinen turvallisuus edellyttää julkisuusperiaatteen (offentlighetsprincipen; Freedom of Information) yleismaailmallista hyväksyntää. Tässä suhteessa se poikkeaa perinteisestä sotilaallisesta ja kansallisesta turvallisuudesta. Julkisuusperiaatteen ulottaminen kaikkiin maihin lienee täst’edes mahdollista, internetin laajan levinneisyyden vuoksi. Mutta internet on silti vain infrastruktuuri, jolle inhimillistä turvallisuutta voidaan rakentaa. WikiLeaksin toiminta osoittaa mielestäni oikeaa suuntaa tällaiselle rakennustyölle.

“…the military must operate in support of law and order and under rules of engagement that are more similar to those of police work than to the rules of armed combat”, toteavat Beebe & Kaldor, ja tähänkin olen taipuvainen yhtymään. Silloin kansalaiset tosin tarvitsevat paljon enemmän sentyyppistä tietoa ja dokumentaatiota, jota WikiLeaks tarjosi “Collateral Murder”-elokuvallaan. Elokuva kertoo amerikkalaisten sotilaiden siviileihin ja journalisteihin kohdistamasta tappavasta tulituksesta Bagdadissa, Irakissa. – Mikael Böök

Förklaring: Demokratin har genomgående inneburit kamp för offentlighetsprincipen mot självhärskares och oligarkers hemlighetsmakeri. Offentlighetsprincipen innebär att alla regeringshandlingar är offentliga. Samhällets och politikens öppenhet bygger på denna princip. Österbottningen Anders Chydenius lyckades få prinipen godkänd i Sveriges riksdag år 1766, dvs redan innan USA:n konstitution fick sitt berömda första tillägg (1791) om åsikts- och yttrandefrihet.
Men så länge offentlighetsprincipen saknar en världsomfattande grundval är den svag. Staterna och de transnationella bolagen är i särskilt hög grad benägna att hemlighålla sina handlingar i sitt internationella umgänge med varandra vare sig det gäller diplomati, krig eller ekonomisk verksamhet. Där bryter staterna ofta också mot grundlagarna.
WikiLeaks (gr. 2006) har på ett närmast genialt sätt förmått utnyttja internets möjligeter att skapa en universell bastion mot ekonomiskt-politiskt hemligetsmakeri och internationellt ränkspel. Därigenom har ett steg tagits på vägen mot en global offentlighet och demokrati. Nu gäller det att vårda och odla WikiLeaks som en vacker och exotisk växt.
Handla globalt, men handla också lokalt. Låt oss grunda en medborgarkommitté för att undersöka och förklara hur vi finländare bäst kan stöda öppenheten och WikiLeaks.

Läs mera om intiativet och diskutera på sidan http://julkisuusperiaate.kaapeli.fi
Kontaktperson: Mikael Böök, book@kaapeli.fi, tlfn 0445511324.

Rankkasateesta huolimatta yli 50 ihmistä kokoontui sunnuntaina Sydneyssä tukeakseen Bradley Manningia. Mielenosoitus oli osa eri puolilla maailmaa järjestettävää tukiliikettä. Lähde: http://jimrhiz.posterous.com/sydney-rally-for-bradleymanning-on-worldwide

Myös Helsingissä järjestetään sunnuntaina mielenosoitus WikiLeaks vuotajan Bradley Manningin törkeää vankilakohtelua vastaan. Yhdysvaltojen armeija on pitänyt häntä vangittuna jo lähes 300 päivää, ja tällä hetkellä häntä pidetään 23 tuntia vuorokaudessa kahleissa alasti.

Jokainen on syytön, kunnes toisin todistetaan, eikä kidutusta tule hyväksyä. Suomi ottaa osaa kansainvälisiin Manning-mielenosoituksiin 20. maaliskuuta. Kokoonnumme Kolmen sepän patsaalle klo 13, josta lähdemme liikkeelle noin puolen tunnin sisään Yhdysvaltojen suurlähetystölle.

Lue lisää osoitteessa http://action.firedoglake.com/page/s/manning_protests

“Odotan Assange-juttuja. Realnewsin sivustolla oli Daniel Ellsbergin  haastattelu asiasta, kiinnostava.”

Yllä olevassa sitaatissa, joka on yksi ensimmäisistä reaktioista  tähän www-sivuun,  “Realnewsin sivusto” viittaa The Real News Network-televisiokanavaan, jota ehkä kannattaa silloin tällöin vilkaista esim.  sen vaihtoehtoisten WikiLeaks-tulkintojen vuoksi.  Daniel Ellsberg puolestaan tunnetaan huippusalaisten, Vietnamin sotaa koskevien  Pentagonin Papereiden paljastajana v. 1971. Hänkin joutui aikoinaan kovan ajojahdin kohteeksi mutta nykyään hänet  tunnustetaan jo yleisesti sankariksi.

Ellsberg on toistuvasti ilmoittanut kannattavansa Julian Assangea, Bradley Manningia ja WikiLeaksia, jotka hän kokee arvoisiksensa seuraajiksi.

“Oikeastihan emme halua tukea Assangea vaan WikiLeaksia.”

Siinä eräs toinen tätä sivua koskeva ensireaktio. Ja onhan se niin, että täytyy yrittää erottaa asiat ja henkilöt toisistaan.  Mutta WikiLeaksin kimppuun käydään Assangen kautta.   Siksi Assange pitää saada turvaan tänne Suomeen jotta voimme sen jälkeen kaikki yhdessä keskittyä WikiLeaksin kehittämiseen ja vahvistamiseen.

“So What?”

Mikään ei pysy lööpeissä kahta viikkoa kauemmin. Sitä paitsi … entä sitten? Ketä kiinnostaa? Mitä välii?

No. Olisikohan tässäkin (niinkuin piraattipuolueen tapauksessa) ehkä hieman myös kysymys eri sukupolvista? Paavo Lipposestahan jo tiedämme, että hän kuuluu So What-sukupolveen, tapahtui mitä tapahtui. Mutta otetaanpa toiseksi esimerkiksi vaikkapa Lipposen arkkirivaali Erkki Tuomioja.

Tuomioja hiihtää, Tuomioja kalastaa, mutta miten käy Tuomiojalta WikiLeaks?

Ei taida käydä. YLE:n selostuksessa Tuomioja sanoo, että kohdennettu salaisuuksien kaivelu ja paljastaminen edistää demokratiaa, mutta massavuoto ei. [Tuomiojasta] on selvää, että Wikileaks ei ole käynyt läpi kaikkia asiakirjoja ennen niiden julkaisua. Tuomiojan mukaan Wikileaks-vuoto voi kääntyä itseään vastaan.

Tämäkö on se kriittinen juttu, ettei WikiLeaks muka kohdenna paljastuksiaan? Mitä USA:n diplomaattiviesteihin tulee, “massavuoto”-sana viittaa muuten asiavirheeseen. WikiLeakshan ei ole paljastanut kuin murto-osaa USA:n lähetystöjen sisäisestä verkosta kaapatusta valtavasta aineistosta — ja senkin murto-osan WikiLeaks luovutti valtamedian läpikäytäväksi ennen sen julkaisemista.

Ei. Lipponen, Tuomioja ja niin monet muut näyttävät uskovan, että maailman meno, kansainväliset suhteet ja diplomatia mukaan luettuina, tulevat jatkumaan niin kuin tähän saakka. Että mikään ei tule muuttumaan, WikiLeaksista ja internetistä huolimatta. Ja ettei tieto enää oikeastaan merkitse yhtään mitään.

Collateral Murder. So what?

PS Assange: “the more secretive or unjust an organisation is, the more leaks induce fear and paranoia in its leadership and planning coterie. This must result in minimization of efficient internal communications mechanisms (an increase in cognitive ‘secrecy tax’) and consequent system-wide cognitive decline.” (kts. http://cryptome.org/0002/ja-conspiracies.pdf)