Julian Assangea puolustettava

Julian Assange ja Wikileaks ovat tehneet hyvää työtä sananvapauden ja
ihmisoikeuksien puolesta  paljastaessaan joukkomurhia ja
ympäristörikoksia, joita yritettiin salata diplomatian keinoin. Suomessa
on toimittava Assangen ja Wikileaksin puolustamiseksi.

Kansainvälinen toimittajajärjestö IFJ antoi 2. joulukuuta 2010
julkilausuman, jossa se asettui selkeästi, mutta ei kritiikittömästi
Julian Assangen ja Wikileaksin puolelle.

IFJ:n pääsihteeri Aidan White katsoi, ettei voida hyväksyä yrityksiä estää
ihmisten oikeutta saada tietoa. Wikileaks on tuonut julkisuuteen
yhteiskunnallisesti erittäin merkittävää tietoa, jonka salassapidolle ei
ole perusteita. Samalla IFJ tervehti Wikileaksin päätöstä antaa aineistot
ammattijournalistien arvioitavaksi. Viime aikojen vuodot ovat tulleet
julki The Guardianin, New York Timesin, Der Spiegelin, Le Monden ja El
Paisin kautta.

Wikileaks on tervetullut ilmiö julkisuudessa. Julian Assangen vaino ja
yritykset sulkea Wikileaks muistuttavat Kiinan ja Egyptin nettisensuuria.
Yhdysvaltain Society of Professional Journalists -järjestön puheenjohtaja
Hagit Limor on verrannut Assangen kohtelua katolisen kirkon keskiaikaisiin
noitavainoihin. Jos Assange olisi Yhdysvaltain kansalainen, hän istuisi
kalterien takana vankilassa, sillä maassa ei ole lakisääteistä
lähdesuojaa.

Suomessa on uuden sananvapauslain ansiosta vahva lähdesuoja. Korkeimman
oikeuden ratkaisu 2004:30 (Sonera-kirja) laajensi sitä. Suomen maabrändi
paranisi, jos Wikileaks ja Julian Assange kutsuttaisiin tänne edellyttäen
lakien ja eettisten ohjeiden noudattamista.

Jos valtiovalta ei ole aloitteellinen, yksityiset kansalaisjärjestöt,
kuten SJL, voisivat ryhtyä toimiin Assangen puolustamiseksi.

Jorma Mäntylä
YTT
yliopistotutkija

Kategoria(t): Puheenvuorot. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa